http://zitting.name/jukka/

Haku:

2003-04-07 Unielämä

Unikirjani on viettänyt hiljaiseloa pian pari kuukautta. Syynä se, että unimaailmani on viime aikoina ollut tavallista pienieleisempi. Olen nähnyt paljon unia omasta elämästäni, paikoista joissa olen käynyt ja erilaisten ihmisten kohtaamisista. En tällaisia unia ole halunnut kirjata ylös, ne ovat joko olleet liian henkilökohtaisia tai vaatineet liian paljon taustatietoja elämästäni ollakseen soveltuvia nettilevitykseen.

Pitkään aikaan en ole nähnyt supersankari- tai maailmanpelastamisunia, mikä on tavallaan vähän sääli, mutta toisaalta en sellaista "viihdettä" ole oikein kaivannutkaan. Enemmän itsetutkiskeluun painottuvat unet ovat olleet hyvin valaisevia viime aikoina.

Toissayönä Faeruniin valmistautumisen aikaansaamana näin unen kourallisesta larppaajia, joiden kanssa kokoonnuimme säännöllisesti katsomaan Star Trekkiä ja muita scifi-sarjoja. Oli hämmentävää nähdä uniminäni hakeutuvan erään tytön viereen ja tarttuvan tätä kädestä, vaikka valveminäni ei ole koskaan kokenut (eikä edelleenkään koe) häntä mitenkään "potentiaaliseksi". (toim.huom. Kyseessä ei ollut kukaan susista.)

Kuluneena yönä näin myös ihmissuhteisiin liittyvän ja tällä kertaa hyvin järisyttävän unen. Olimme jossain larppireissulla ja pelinjälkeinen ilta ja yö kuluivat iloisissa ja riehakkaissa yleisen sosialisoinnin merkeissä. Ja aamulla oma kultani kertoi viettäneensä yön hyvän ystäväni kanssa. Hätkähdin hereille puoli viiden aikaan aamulla hämmästelemään järkytyinkö enemmän tapahtuneesta vai siitä, että se minulle kerrottiin.

He used to think he was too good for Hannah, but now he knows it's the other way around.

- Things Andrew Had No Intention of Telling Hannah

She used to think she was too good for Andrew, but now she knows it’s the other way around.

- Things Hannah Had No Intention of Telling Andrew

Jukka Zitting - 0/1/2/572 - muokattu 2003-04-07 10:24