2003-12-07 Marraskuu 2002
Kuten monella muullakin, vuosi nettipäiväkirjan pitämistä tuli täyteen vajaa kuukausi sitten, mutta edelleenkään en ole saanut inspiraatiota kirjoittaa kokemuksista mitään kummempaa. Päädyin nyt kuitenkin lueskelemaan vanhoja kirjoituksiani, ja huomasin ihan mielenkiintoisia eroja ja näkökulmia nykyiseen elämääni ja ajatuksiini. Näistä voisinkin jotain kirjoittaa, tässä alkajaisiksi kommentointia marraskuusta 2002.
Olin tuolloin asunut uudessa kommuunissamme vasta pari kuukautta, muutettuani syyskuun alussa Jokiniemestä Töölöön. Päällimmäisiä muistikuvina tuolta ajalta ovat hiusten värjääminen, yhteisbileet, ihastuksenpoikanen, aktivismikiinnostus ja SuoLi-puuhat. Myös lyhytikäisen naapurikommuunin väen kanssa tuli vietettyä mukavia peli-iltoja, ja Nooran kanssa vietimme parikin iltaa Tintissä.
Avasin uutukaisen kotisivuni tiistaina 10. päivänä hypettämällä uutta sivumoottoria, josta sittemmin tuli Miki. Moottorin viilailu alkoi seuraavana lauantaina, kun muutin kävijätietojen laskutapaa ensimmäistä kertaa. Loppukuusta korjailin pikkuongelmia ja ilmoittautuduin Suomen bloglistalle.
Heti alkajaisiksi julkaisin vanhat ainekirjoitukseni ja silitysoppaani, joka muuten päätyi heti Googleen. Ensimmäisen uniraporttini jälkeen aloitin erillisen unipäiväkirjan pitämisen. Sittemmin päivitysaktiivisuus on vähän laimennut, nykyisin uneni ovat sekavampia ja vähemmän seikkailumaisia kuin vielä puolikin vuotta sitten.
Ohjelmistopuolella aloitin toivomalla parempaa sähköpostiohjelmaa ja hetkeä myöhemmin muitakin työkaluja. Tilanteen korjaamiseksi aloitin Software-sivun ja kirjauduin Advogatoon. Alkuinnostus laantui kuitenkin nopeasti, enkä enää pitkiin aikoihin ole käyttänyt Advogato-tunnustani. Omien ohjelmien kehitys etenee tasaisen hidasta tahtiaan, eihän minulla edes ole mikään kiire minnekään.
Sosiaalisen elämän nettipäiväkirjaan asti ylettäneitä kohokohtia olivat Pasin ja Minnan tuparit, Annin ja Sannan antiteiniytymisbileet, SuoLi-riennot sekä ravintolaillallinen. Marraskuu loppui mainintaan firman pikkujouluista ja äidin 50-vuotisbileistä.