2005-01-11 Painoindeksi
Painoni on on jo pitkään pyörinyt 80 kilon tienoilla, viime aikoina kuitenkin visusti tuon rajan yläpuolella. Painoni nousi erityisesti reilu vuosi sitten; vuoden 2003 lopulla paleoinnostukseni jälkeen painoni kohosi nopeasti, lähennellen joulusyöminkien jälkeen jo 90 kiloa.
Vuodenvaihteen 2004 jälkeen päätinkin tehdä asialle jotain. Ja kun en jaksanut uudestaan paleoruokavaliolle ryhtyä, päätin kääntää takkini ja kävin ostamassa vaa'an.
Ajatuksena oli hieman hakkeridieettiä mukaillen ryhtyä seuraamaan painoani ja pystyä sillä tavoin konkreettisesti havainnoimaan lihomisiani ja laihtumisiani. Alkuperäinen ajatukseni kilon parin pudotuksesta per kuukausi osoittautui liian kovaksi tavoitteeksi ilman aktiivista suunnitelmaa. Jatkuva seuranta osoittautui kuitenkin varsin tehokkaaksi työkaluksi, painoni tippui ilman suurempia tuskia tai radikaaleja vetoja muutamaa poikkeusaikaa lukuunottamatta melko tasaisesti vajaan kilon verran kuussa.
Alkusyksystä olin jo 81 kilon tuntumassa, kun työkoneeni sekoamisen johdosta onnistuin kadottamaan painotaulukkoni. Taulusta oli jo muodostunut erinomaisen onnistunut mittari, joka antoi suoraa palautetta viimeisen parin päivän syömisistä ja liikkumisista. Lisäksi kasautuneen historiatiedon vakaa alavire oli varsin motivoivaa katsottavaa. Orastavan työstressin tai muiden syiden takia en kuitenkaan aloittanut uutta taulukkoa, vaan jätin painon tarkkailun sikseen. Kun samalla jäi liikkuminenkin osittain stressiväsymyksen jalkoihin alkoi pyöreyttä taas kertyä.
Tilanteen korjaamiseksi löin jo Kikan kanssa vetoakin painonpudotuksesta, mutta eihän siitä mitään tullut, ja jäinkin rangaistukseksi jouluna ilman kinkkua. Muuta joulusyötävää tuli kuitenkin napsittua sen verran, että vuodenvaihteessa painoni oli vajaat 84 kiloa. Olen siis "lievästi lihava", vaikka tilanne onkin parempi kuin vuosi sitten.
Viime vuoden tuloksista rohkaistuneena päätin nyt jatkaa painonseurantaa. Ja jotteivät tiedot pääsisi katoamaan, Tein tunnuken painoindeksisivuille, jonne aion painoni tältä vuodelta kirjata. Ylimääräiseksi motivaatioksi sovimme Kikan kanssa, etten mene katsomaan Sithin kostoa tai muitakaan elokuvia toukokuun jälkeen ennenkuin painoni on alle 78 kiloa. Katsotaan miten käy...
Jos jollakulla on samanlaisia tavoitteita, eikä painotilastojen julkisuus häiritse, niin tervetuloa painoindeksi.netiin perustamaani ryhmään "v2005". Vertaistuki ei koskaan ole pahasta.
Re: 2005-01-11 Painoindeksi
Reilut kolme viikkoa ja 1,5 kiloa takana, näyttää tässä vaiheessa varsin hyvältä. Ihan alkuvuosi meni vähän stressaillessa ja epäsäännöllisesti syödessä, mutta sitten aloin saamaan kiinni uudesta päivärytmistä, panostin enemmän ruoanlaittoon ja ehdin kuntosalillakin poikkeamaan pariin otteeseen. Huomaa heti kun tuulee oikeasta suunnasta.
Mukaan painoindeksi.net:iin ehti jo lähteä pari kumppania vaikka minä taidan edelleen olla ylivoimaisesti ahkerin vaa'alla kävijä. Yhteissaldo näyttää toistaiseksi 2,5 kiloa, joten muillakin suunta on alaspäin. Kyseessä on tosiaan hyvin löyhä vertaisryhmä, en juurikaan ole ollut yhteydessä ryhmään enkä suunnittele mitään yhteisprojekteja. Kunhan pääsee vertaamaan tuloksiaan muihin ja saa sen ylimääräisen sosiaalisen paineen päälle... ;-)
/Hukka
Lähetetty: 2005-01-24 16:07