http://zitting.name/jukka/

Haku:

2005-03-28 Madrid

Istun parhaillaan hotellin aulassa Madridissa teekupposen ääressä kirjoittelemassa juttuja nettiin. Tarkemmin minut tänne tuoneista kuvioista voi lukea yritykseni uutissivulta.

En aiemmin ole käynytkään Espanjassa (jollei 13 vuoden takaista Teneriffanmatkaa lasketa), joten kokemus on oikein mukava. Päivät tosin menevät työn merkeissä, mutta enköhän ehdi hieman turisteillakin täällä viettämäni kahden viikon aikana.

Eilen kaupunkiin saavuttuani kävimme kahden täkäläisen kanssa pikaisella kierroksella Madridin hiljaisessa keskustassa (pääsiäissunnuntai on täällä kuin juhannusaatto Suomessa). Kiertoajelun ja lounas/päivällisemme jälkeen tutustuin lyhyesti hotellini ympäristöön ennen aloilleni asettumista ja aikaista nukahtamista.

Tänään aamulla heräsin aikaisin ja ehdin käydä aamukävelyllä (viime viikolla kipeytynyt kantapää ei sallinut juoksua) ennen aamupalaa ja töihin lähtöä. Täällä riittää yksi pääsiäispäivä, kun loma alkaa jo torstaina, joten tänään oli jo normaali työpäivä.

Töiden jälkeen illalla kävin tutustumassa tarkemmin lähiympäristöön ja poikkesin syömässä paikallisessa pikkuravintolassa. Hotelliin palasin noin tunti sitten ja iloisella espanja/englanti/suomi -sekoituksella sain selvitettyä miten saan hotellin langattoman netin toimimaan koneessani.

Huomenna voisin yrittää käydä vähän valokuvailemassakin, niin saan ehkä jotain kuvallistakin todistusaineistoa nettiin.

Jukka Zitting - 0/1/3/422 - muokattu 2005-03-28 23:02

Re: 2005-03-28 Madrid

Kade olen. (:

/Nina

Lähetetty: 2005-03-29 22:34

Re: 2005-03-28 Madrid

Kuten myös. :P

/Heikki

Lähetetty: 2005-04-04 20:03