Miksi paleoruokavalio?
En ole juuri koskaan ollut erityisen kiinnostunut mistään vaihtoehtoisesta ruokavaliosta tai tasaisin väliajoin julkisuuteen tulevista uusista ruokatutkimuksista ja -suosituksista. Olen vahvasti sitä mieltä että ihmiskeho kyllä itse osaa pitää huolen itsestään. Kunhan en ryhdy ylenmäärin mässäilemään, tai taannu täysin yksipuolisen ruokavalion vietäväksi, niin kyllä kehoni kertoo milloin tarvitsen lisää energiaa, ravinneaineita tai jotain muuta. Tätä tervettä kaupunkilaisjärkeä noudattaen olen elänyt neljännesvuosisadan harvinaisen terveenä ja hyvässä kunnossa. Kenties olen menettänyt vuoden tai pari elämäni lopusta, mutta vastalahjaksi minun ei ole tarvinnut eikä tarvitse luopua monista lumoavista makunautinnoista.
Miksi sitten harkitsen paleoruokavalioon siirtymistä? Ensisijainen motivaationi on uteliaisuus. Olen kuullut paljon kehuja ruokavalion vaikutuksesta energisyyteen, jaksamiseen ja hyvään oloon. Vaikken tunnekaan itseäni erityisen uupuneeksi tai huonovointiseksi, niin kuulopuheiden mukaan paleoruokavalio voisi silti tehdä ihmeitä. Minua kiinnostaa tietää ovatko väitteet totta vai vain propagandaa. Lisäksi harrastan historianelävöittämistä, ja sitä kautta paleoruokavalion yhteys esihistoriallisen ihmisen elintapoihin on kovasti kiinnostava aihepiiri. Uskoisin että paleoruokavalioon tutustuminen antaa paremmat eväät esihistorian elävöittämiseen.
Miksei kasvis- tai joku muu ruokavalio kiinnosta? Suhtaudun yleisesti ottaen skeptisesti kaikkiin erityisruokavalioihin, jotka vaativat erityisen huomion kiinnittämistä tiettyjen perusravintoaineiden riittävään saantiin. Nykypäivän kasvissyöjä kykenee toki saamaan kaikki tarvitsemansa ravintoaiheet ruoastaan, mutta en silti pidä kasvissyöntiä mitenkään erityisen "luonnollisena" ruokavaliona. Moni muu erityisruokavalio kaatuu mielestäni samaan ongelmaan. Paleoruokavalion nerokkuus piilee siinä, ettei ruokavalioon tarvitse erikseen lisätä normaalista poikkeavia aineita, vaan ainoastaan epäsopiviksi katsotut aineet karsitaan ruokavaliosta.
Nykyisessä ravintokeskustelun ilmapiirissä täytynee vielä erikseen mainita, että valintaani ei liity mitään ideologiaa. En koe olevani parempi ihminen tai pelastavani maailmaa ruokavaliollani. En myöskään aio pitää paleoruokavaliota mitenkään yleispätevänä "hyvänä juttuna", vaan tarkoituksenani on vain kriittisesti kirjata kokemukseni ruokavalion vaikutuksesta omaan kehooni ja hyvinvointiini. Tätä tarkoitusta varten olen kirjoittanut erikseen sivun asettamistani tavoitteista ja aion pitää päiväkirjaa kokemuksistani.
Re: Miksi paleoruokavalio?
Allekirjoittaneen pääosin viime kesänä kirjoitettuja paleoperiaatteita löytää osoitteesta http://tiuku.greywolves.org/Miksipaleo.html .
/Tiuku
Lähetetty: 2004-03-06 21:20