http://zitting.name/jukka/

Haku:

Paleo: 2003-01-18

Kaksi viikkoa. Tarkoitus olisi kuukauden tullessa täyteen tehdä ensimmäinen varsinainen arviointi tavoitteiden toteutumisesta. Seuraava vaikkapa kolmen kuukauden kohdalla. Väliaikatietoina voisin kuitenkin kertoa, että ainakin kehoni on muuttumassa silminnähden virtaviivaisemmaksi. Ninakin jo alustavasti arvioi, etten enää olisi yhtä "joustava" kuin aiemmin, ja olen joutunut kirjaimellisesti kiristämään vyötä. Kuitenkaan missään vaiheessa ei ole ollut nälkäinen olo, tai muuten tuntunut siltä etten syö tarpeeksi. Itse asiassa välillä tuntuu annoskokoja katsellessa että syön ihan liikaa!

Muista vaikutuksista en uskalla sanoa vielä mitään vaikka kokemukset ovatkin ihan hyviä. Aika paljon voinee varmaan laskea alkuinnostuksen aikaansaamaksi psykosomaattiseksi vaikutukseksi.

Arkirutiinikin tuntuu asettuneen. Syön aamulla kevyesti jonkun hedelmän tai vihanneksen ja juon lasillisen hedelmämehua. Päivällä töissä tyydyn normaalisti salaattivaihtoehtoon, ja välipalaksi popsin tuoretta tai kuivattua hedelmää. Illalla syön sitten kotona isohkon aterian, yleensä paljon lihaa tai kalaa, salaattia, paistettuja kasviksia ja usein jälkiruoaksi marjoja. Ylimääräisinä välipaloina välillä rusinoita, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. (Hmm, tuohan on kuin jostain terveellisen syömisen oppikirjasta...)

Voisin myös väittää, että ruokavalion rajoittaminen on tehnyt syömästäni ruoasta reippaasti aiempaa monipuolisempaa. Kun pitää vähän ajatella syömisiään, niin samalla tulee kiinnitettyä enemmän huomiota myös ruoan laittamiseen. Tullut kokeiltua useita erilaisia uusia tapoja valmistaa kasviksia ja lihaa. Erityisen tykästynyt olen uuniin, jossa voi valmistaa suuria määriä lihaa tai kalaa hyvin pienellä vaivalla. Aiemmin olen aina pitänyt uunissa ruoan valmistamista hurjan aikaaviepänä operaationa, mutta itse asiassa ruoka on helppo vain lykätä uuniin ja puuhailla odotusajalla jotain muuta. Juuri ennen pääruoan valmistumista teen vain nopeasti lisukkeet ja sensellaiset. Miksen tätä aiemmin tajunnut?

Ostin eilen illalla kaupasta kilon lohifileen. Valmistin tänään lounaaksi lohta ja kasviksia. Söin noin kolmanneksen kalasta, loput ajattelin säästää huomiseksi.

Illalla on tarkoitus mennä juhlimaan kaverin syntymäpäivää ensin ravintolaan ja sitten baarikierrokselle. Päätin suosiolla jo hyvissä ajoin sallia itselleni poikkeuksen paleoruokavaliosta koko illan ajaksi. Ennenkuin Ninan kanssa visioituja paleoravintoloita alkaa ilmestyä katukuvaan, ei ulkona syömiseen taida juurikaan olla järkeviä paleovaihtoehtoja. (Paleoravintola olisi muuten ehdoton machomagneetti, kuka Miehinen Mies muka voisi vastustaa vaikkapa puolen kilon pihviä!)

Voisin myös purkaa lompakkooni kertyneet ruokakuitit. Aiemmin mainitsemaani yhtä kuittia en koskaan enää löytänyt, mutta tiliotteen ja muistin varassa 11,60 euron ostokset koostuivat seuraavista:

  • jauhelihaa
  • sardiinia
  • kookospähkinä
  • salaattia
  • kananmunia

Tiistaina kävin Ninan kanssa ostoksilla, ja oma osuuteni (n. 12e) oli:

  • n. 500g broileripihvejä (5,90e)
  • tammenlehtisalaattia (1,33e)
  • 180g pekonia (1,80e)
  • 2 isoa herkkusientä 0,58e)
  • kesäkurpitsa (0,84e)
  • 2 sipulia (0,17e)
  • 500g porkkanoita (0,55e)

Keskiviikkona hain töiden lomassa kaupasta välipala-aineksia (3,00e):

  • banaaneja (0,89e)
  • hedelmä-pähkinäsekoitusta (1,40e)
  • kuivattuja banaanilastuja (0,63e)

Torstaina menin myöhään illalla kuntosalille, ja hain sitä ennen iltapalan korvikkeeksi evästä (3,05e):

  • 2dl appelsiinitäysmehua (0,49e)
  • 200g porsaan grillikylkeä (1,52e)
  • 4 banaania (1,04e)

Eilen ruokakaupassa ostokset yhteensä 14,62e:

  • ruukkusalaattia (0,75e)
  • 400g naudan maksaviipaleita (2,58e)
  • n. 1kg Norjan lohifile (11,29e)

Jukka Zitting - 0/1/2/566 - muokattu 2003-01-18 16:01

Re: Paleo: 2003-01-18

Paleoravintolaa on visioitu ennenkin. Muistaakseni Simo Hankaniemen ja Tuukka Kumpulaisen kanssa päädyttiin oikein ravintolaketjuun, jonka nimi olisi "Ravintoketju". Narikassa vaihdettaisiin palttoot lannevaatteisiin ja listalla olisi sellaisia ikivihreitä ruokalajeja kuin "Hirvi (väh 2 hlöä)"...
/Miika

Lähetetty: 2003-01-19 19:36