Uni: Tiikeri
Seuraavan hiukkasen hassun unen näin joskus aamuyöstä ennen viittä (heräsin unen jälkeen hetkeksi noin viiden aikohin):
Unessa olin teinityttö, joka valmistautui lähtemään johonkin kotibileisiin. Yhtäkkiä ovikelloa soitti parikymppinen poika, joka pyysi päästä suojaan kylmyydeltä ja lumisateelta. Pojalla oli mukanaan täysikasvuinen lemmikkitiikeri. Vanhempani olivat pois kotoa, joten kutsuin pojan sisään. Poika asettui sohvalle istumaan ja tiikeri lattialle hänen viereensä. Samalla ovikello soi uudestaan, olin sopinut parhaan ystäväni kanssa lähtevämme bileisiin yhdessä. Ystävä innostui kovasti yllätysvieraasta ja istuutui samantien pojan viereen sohvalle tekemään tuttavuutta, kun minä menin keittämään teetä tarjottavaksi.
Kuhertelua kuunnellessani tulin kovin mustasukkaiseksi pojasta ja suutuksissani nappasin tuolilla lojuneen pikkuveljeni leluhiiren, ja paiskasin sillä ystävääni. Heitto valitettavasti osuikin poikaan, ja leluhiiri päätyi hänen syliinsä. Uninen tiikeri luuli yllättäen ilmaantunutta lelua oikeaksi hiireksi ja yritti salamannopeasti lyödä sen kuoliaaksi. Lopputuloksena pojan reidet olivat pahasti verillä, ystäväni kirkui täyttä kurkkua ja tiikeri muuttui hetki hetkeltä aggressiivisemmaksi sekaannuksessa.
Kiirehdin heti silittämään ja rauhoittamaan hermostunutta tiikeriä isompien vahinkojen välttämiseksi. Onneksi vanhempani palasivat kotiin lähes samantien rauhoitamaan shokissa olevaa poikaa ja hysteeristä ystävääni. Paikalle saatiin nopeasti myös lääkäri, joka sitoi pojan reidet. Tilanteen rauhoittuessa silittelin vain tyynesti tiikerin niskaa, ja pohdin miten ihmeessä selittäisin syntyneen sopan.
Taustoja
Hmm, joo ei, en tunne mitään kiinnostusta sukupuolen vaihtamiseen... Oli kyllä josain määrin hämmentävää huomata olevansa unessa teinityttö. Mistäköhän moinen idea kumpusi?
Tiikeri on jo parin kuukauden ajan ollut usein toistuva unikuva. Useimmiten tiikeri on samanlainen kuin tässä unessa: arvaamaton ja hieman pelottavakin, mutta silti lämmin ja rauhoittava hahmo.
Re: Uni: Tiikeri
Hmm, koodia voi aina vääntää. Hyvä puoli on se, että ei välttämättä tarvitse aina olla niin luova - tietokone ei välitä vaikka kirjoittaisi kuinka kapulakoodia. Ohjelmointia ja yleisemminkin ohjelmistosuunnittelua vertaisin pikemminkin toimittajan kuin kirjailijan työhön. Sopivasti asioiden selvittelyä, yhdistelyä, ideointia ja luovuutta sekä lopuksi tarvittaessa melko mekaanistakin kirjoitusta.
/Hukka
Re: Uni: Tiikeri
seli!
Lähetetty: 2003-03-26 10:05