Uni: Uima-altaalla
Näin kovasti mieluisen unen, jota valitettavasti en enää (nyt seuraavana iltana) muista kovinkaan hyvin. Unessa olin yhdessä kavereiden kanssa jollain tuntemattomalla uima-altaalla uimassa. Kohtalaisen kokoinen allas sijaitsi ulkona ja sitä ympäröi jonkunlainen iso pihamaa. Oli kesä ja kovin lämmintä. Pelailimme jotain pallopeliä, kisailimme ja sukeltelimme. Aurinko paistoi ja kostea ruoho tuoksui.
Taustoja
Jostain syystä näen aina silloin tällöin unia, joissa vesi ja uiminen ovat keskeisessä osassa. Hereillä ollessani pidän uimisestä ja erityisesti sukeltamisesta, ja unisssakin tunnen oloni kotoisaksi vedessä. Hieman epävarmaksi olo muuttuu vain silloin, jos en tiedä miten syvällä pohja on. Muistan muutaman hieman mielenrauhaa häirinneen mutta toisaalta varsin vapauttavan unen, joissa uin keskellä valtamerta pienen purren vierellä tuhat metriä vettä allani.