Urheilutesti
Yleisradion urheilutestin kysymykset vastausteni mukaan jaoteltuina..
Täysin samaa mieltä
- Yhteiskunnan tukea pitäisi suunnata lähinnä sellaisiin lasten ja nuorten liikuntaharrastuksiin joissa leikkimielisyys ja liikunnan ilo korostuvat.
- Olympialaisiin on turha ottaa joka kerta uusia lajeja mukaan.
Jokseenkin samaa mieltä
- Olympialaiset voisivat olla vain huippu-urheilijoiden väliset kisat, joissa kansallisista symboleista kuten valtiolipuista voisi hyvin luopua.
- Huippu-urheilijan tulee käyttäytyä kaikin tavoin esikuvan lailla.
Jokseenkin eri mieltä
- Arvostan urheilua lähinnä hyvänä viihteenä, johon ymmärrettävästi kuuluvat mukaan tuotteiden markkinointi ja huippupalkkiot menestyville urheilijoille.
- Kaupallisuus on turmellut olympiakisat.
- Huipulle tähtäävä urheilija saa käyttää kaikkia aineita ja harjoitusmenetelmiä, joita ei ole erikseen kielletty.
- Nykymaailmassa on hyväksyttävä se, että esimerkiksi tietokoneharrastukset syrjäyttävät liikunnan monen lapsen ja nuoren elämässä.
Täysin eri mieltä
- Maajoukkuetehtävistä kieltäytyvän ammattilaistähden ratkaisua ei voi hyväksyä ilman todella pätevää syytä.
- Suomalaisten lasten ja nuorten kehno hiihtotaito on suorastaan kansallinen häpeäpilkku.
Saatat hyvinkin olla oikeassa, jos mielestäsi jotkut mielipiteistäni ovat vääriä. Lähetä kommentti ja perustele!